Muotkatunturit 2012

Lähtöturinat

Muotkatuntureilla mukana Pekka (kertoja), Juho, Aino ja Eeva Malmi sekä Lauri Junkkari. Olemme vaellelleet Juhon kanssa vuodesta 2004 lähtien vuosittain eri puolilla Suomen lappia. Nyt meillä on kolme ensikertalaista matkassa. Jännitys väreilee ilmassa hieman tavallista enemmän. Matka suunniteltiin tavallista huolellisemmin. Katsottiin, että kaikilla on sellaiset varusteet, joilla pärjää vähän huonommassakin kelissä. Tehtiin oikein varustelista, jossa jokaisen varusteet on kuvailtu painoineen päivineen. Kulutushyöhykkeet laitettiin omaan sarakkeeseen, josta niitä sitten jaeltiin siten, että kaikille tuli omaan painoon ja kokemukseen nähden sopiva taakka. Alunperin oli tarkoitus olla kuusi yötä erämaassa, mutta juna-aikataulujen vuoksi jouduttiin supistamaan viiteen yöhön. Matkaan lähdettiin Turusta autojunalla 4.8.2012 klo 21.05. Kia Ceed'iin oli lastattu viiden ihmisen varusteet ja Rovaniemellä klo 10.48 edessä 400 km:n matka melko täyteen ahdetussa autossa. Aamukahvit napapiirin Shellillä, "viimeinen ateria" hotelli Inarissa. Pizzat olivat niin runsastäytteisiä, että loput nautittiin vasta illalla erämaassa. Kaljaa ei kuitenkaan otettu mukaan. Illalla puoli kuuden maissa oltiin Kiellatuvalla, josta oli varattu majoitus paluupäiväksi. Kuuden maissa oli varusteet päällä ja into piukassa.

Ensimmäinen päivä

Ensimmäiseksi leiripaikaksi oli valittu Ylemmän Honkavuoman järvimäisen suvannon pohjoispää. Olimme yöpyneet Juhon kanssa 2006 samassa paikassa vatsat täynnä makoisaa harjusta. Nyt vähän jännitti oliko paikka edelleen yhtä kalaisa. Kuljimme alun Kielajoen varressa kulkevaa polkua pitkin. Jo ennen Alemman Honkavuoman ylitystä polku meni pienen suon läpi, jossa tytöt saivat katsoa tarkkaan mihin astuivat lyhytvartisissa vaelluskengissään. Saapasmiehillä ei ollut mitään ongelmia. Hokavuomakin ylittyi helposti saappailla, mutta kengänkuluttajilla oli ensimmäinen kahlaus edessään. Crocsit suojaavat hyvin varpaita kahlatessa ja pitävät yllättävän hyvin liukkailla kivillä. Lisäksi ne säilyttävät keveytensä märkinäkin ja kuivuvat nopeasti. Ylityksen jälkeen alkoi tiputella vettä. Laskimme rinkat selästä ja vedimme goreteksia ylle. Samalla nautimme ensimmäiset kulaukset vettä suoraan luonnosta. Alkoi tuntua siltä, että olisimme jo erämaassa. Otimme suunnan länsilounaaseen nimettömän mäen pohjoispuolella oleville nimettömille järville. Järjestyksessä toisen järven rannalla pidimme pienen lepotauon. Siinä oli sen verran itikoita, että kaivoimme punaisen ohvin esille, mutta sen koomin moista parfyymiä ei juuri tarvittu. Edessä oli päätös jatkaisimmeko reilun kilometrin päässä alkavalle polulle vai menisimmekö suorinta tietä kukkuloiden yli. Valitsimme lyhemmän ja raskaamman vaihtoehdon. Ylhäällä on kuitenkin mukava käväistä katsomassa maisemia. Sieltä näkyi polun takana oleva järvi, pätkä Ylempää Honkavuomaa ja pätkä Kielajokea. Kiipeäminen heti alkumatkasta ei ollut mikään loistava idea siihen nähden, että melkein kaikilla oli uuden uutukaiset jalkineet. Huipulla jouduttiinkin vähän huoltamaan jalkoja. Urakkaa oli jäljellä enää pari kilometriä alamäkeen. Perille saavuttiin kymmenen maissa. Etelässä oli kymmeneltä jo aika pimeää, mutta täällä valoa riitti. Vanha nuotiopaikka oli hyvässä kunnossa, mutta penkit puuttuivat. Läheltä löytyi toinen nuotiopaikka, josta saimme hyvät penkit. Kun teltat oli saatu pystyyn ja nuotio palamaan, maistui pizza alkupaloiksi. Ennen nukkumaanmenoa ehdittiin vielä napostelemaan lähiruokaa - halsterissa kypsytettyä harjusta. Harjus kävi lippaan ja perhoon niin, että puolessa tunnissa oli riittävästi särvintä. Iltaa istuttiin nuotiolla vähän yli puolen yön.

Toinen päivä

Ensimmäisestä aamusta erämaassa haluttiin jättää mukava muisto. Nukuttiin niin kauan kuin unta riitti ja aamupala nautittiin kaikessa rauhassa nuotion loimussa. Päivän urakka olisi vain vajaat kahdeksan kilometriä joen vartta ylävirtaan. Leiripaikka oli testattu ja hyväksi havaittu aikaisemmalla vaelluksella. Pirteä joukko lähti matkaan vasta puoli kahden maissa. Maasto oli pääosin helppokulkuista tasaista hiekkapenkkaa. Toisinaan ilmestyi polku näkyviin kuin kiusallaan kadotakseen taas jäljettömiin. Säilytimme näköyhteyden Honkavuomaan, joka virtasi välillä hitaasti syvässä suouomassa, välillä nopeasti kapeassa rännissä, levittäytyi paikoitellen järvimäiseksi suvannoksi, paikoitellen monihaaraiseksi palmikoksi. Vähän etäpin puolivälin jälkeen osuimme korkean sorapenkan päällä olevalle idylliselle ja melko siistiin kuntoon jätetylle nuotiopaikalle, jossa nautimme päivän pääaterian. Siinä joki oli melko leveä ja matala eikä antanut mitään merkkiä kalasta. Ruuan päätteeksi alkoikin sataa ja matka jatkui goretekseissä. Vajaat kolme kilsaa metsäistä kukkulan reunaa, jossa piti vähän kiemurrella, ja tulimme kohtaan, jossa joki tekee jyrkän mutkan. Siitä alkoi parin kilsan mittainen hiekkaharjanne, jossa telttapaikkaa riittää. Pidimme pienen tauon, vaikka matkaa oli jäljellä enää runsas kilometri. Mutkasta suunniteltuun leiripaikkaan joki virtaa hitaasti syvässä suouomassa, josta aiemman kokemuksen mukaan saisi helposti narrattua muutaman tammukan iltapalaksi. Loppumatka taittui hujauksessa ja vanha leiripaikka oli entisellään. Kukaan ei ollut keksinyt käyttää polttopuina muhkeista tervaskannoista tehtyjä penkkejä. Eikä aikaakaan, kun teltat oli pystytetty, polttopuut kerätty ja nuotio sytytetty. Tunnelma oli korkealla jo ennen terästettyä kahvia. Vartin mittainen sadekuuro vähän häiritsi kahvittelua, mutta antoi vastineeksi komean sateenkaaren. Kahvittelun jälkeen käytiin pyytämässä muutama tammukka halsteriin. Siinä se ilta kului rattoisasti lämpimiä juomia siemaillen ja lähiruokaa napostellen. Puolenyön lähestyessä usva hiipi virtaa pitkin ja nuotiosta huolimatta luihin ja ytimiin tunkeva kylmyys ajoi porukan lämpimiin makuupusseihin.

Kolmas päivä

Yön viileys tuntui vielä aamuauringon paisteessa. Tehtiin tulet ihan vaan tunnelman vuoksi. Aamupala ja muut välttämättömät aamutoimet ottivat aikansa ja liikkeelle päästiin vasta yhden maissa. Siihen mennessä ilma oli jo lämminnyt siinä määrin, että kaikki yhden ja yksi kaikkien puolesta lähtivät matkaan teepaitasillaan. Tarkoituksena oli vaeltaa Kielajoelle Urroaivin kupeeseen. Muuta tietoa kohteesta ei ollut kuin, että kartan mukaan siellä oli muutamia rantakaistaleita, jossa ei ole suota eikä pajukkoa. Suunnitelma oli ylittää Honkavuoma ensimmäisessä paikassa, josta pääsee kenkien kanssa yli, ja nousta Tsappoaivin itärinteellä olevien soiden yläpuolelle. Ylitys toteutui jo ennen Kellonkadottamaäytsiä. Välttääksemme karttaan merkityn rakan nousimme melko jyrkkää rinnettä ylös äytsin pohjoispuolella ja jatkoimme äytsin yli Tsappoaivin itärinteelle. Tämä oli varmaan huono valinta, koska näin jälkikäteen huomasin, että esim. Kansalaisen karttapaikassa mitään rakkaa ei ole merkitty. Toivoimme, että seuraavassa nimettömässä äytsissä Tsappoaivin ja Tuolbaoaivin välissä olisi juotavaksi kelpaavaa vettä. Niinhän sieltä löytyi soistunut pieni puro, jossa oli kirkasta hyvää vettä. Teimme päivällisen ja lepäilimme vähän. Sitten äytsiä ylös ja Tuolbaoaivin länsirinnettä lounaaseen. Matkaan mahtui pajukkoa ja pieniä puroja, joista ei ole mitään mainintaa kartassa. Tavoittelimme Kielajoen itärannan polkua, joka oli merkitty Genimapin ulkoilukarttaan. Mitään selvää polkua ei kuitenkaan löytynyt. Sensijaan näytti pitkään siltä, että meidän ja Kielajoen välissä on ylitsepääsemätön suo, joka jatkuu loputtomiin. Kun olimme aikamme kulkeneet suon ylälaidassa metristen koivujen seassa löytyi vihdoin kannas, joka johdatteli meidät joen rantaan. Saavuimme paikkaan, jossa joki muodostaa peräsuolta muistuttavan lahdelman. Siinä penkalla oli hyviä telttapaikkoja, mutta penkka oli varmaan kymmenen metriä korkea. Halusimme veden äärelle paikkaan, jossa voi ojentaa mukin teltan oviaukosta ja kahmaista raikasta vettä. Mietimme edellä nähtyjä suorantoja ja sitä, että jokainen kilometri etelään summautuu seuraavan päivän matkaan. No, vajaan puolen kilometrin päästä löytyi lähes ihanteellinen rantakaistale, jossa oli valmiiksi nuotiopaikka. Joki teki jyrkän mutkan vasempaan ja rauhoittui pyöreäksi suvannoksi jatkaakseen taas melkoista haipakkaa alkuperäiseen suuntaansa koilliseen. Suvannon pohjoisrannalla oli vanhaa pajukkoa, josta irtosi helpolla kuivaa nuotiopuuta. Se olikin tarpeen, sillä seuraava yö oli retken vilpoisin. Illan mittaan lämpötila laski lähelle nollaa ja hengitys huurusi näyttävästi. Istuimme iltaa puolen yön tienoille nautiskellen nestemäistä lämmikettä kunnes kylmyys ja silmiin käyvä savu ajoi yöpuulle.

Neljäs päivä

Tästä alkoi ikäänkuin tämän lyhyehkön vaelluksen paluumatka. Illalla olisi tarkoitus olisi katsastaa vanha rajavartioston tupa ja mahdollisesti viettää yksi yö teltan sijasta lauteilla. Suuria odotuksia ei sen suhteen ollut, sillä tupa ja sitä ympäröivä hiekkakenttä idyllisine lampineen tiedettiin melko suosituksi kohteeksi. Alkuun palailtiin pari kilometriä omia jälkiä pohjoiseen. Siitä laajojen suoalueiden itäpuolelta koukaten Tivreladducumman ja Kielajoen välimaastoon. Näin jälkikäteen harmittaa ettemme kiertäneet vielä seuraavaa kukkulaa itäpuolelta ja tulleet joen varteen sen koillispuolella olevan, ainakin kartalla hienolta näyttävän, kurun kautta. Valitsemallamme tiellä maasto oli helppokulkuista, mutta itseäni vaivasi jo pari päivää tuloaan tehnyt flunssa. Pysähdyimme päivälliselle Tivreladducumman pohjoispuolella, missä Kielajoen rantajuntu kulkee aivan rannan tuntumassa. Rannassa jököttävän muhkean petäjän juurella oli todella idyllinen taukopaikka. Kielajoki suorastaan kerjää kasaamaan perhovehkeet, mutta pidän näppini kurissa, koska käsittääkseni rauhoitus ulottuu nykyään ihan latvoille asti. Matka jatkui kohti tupaa. Hieman ennen em. kurusta laskevaa puroa kohtasimme pari nuorta miestä, jotka olivat pitäneet taukoa kämpän luona. Kämppä oli jäänyt tyhjilleen heidän lähdettyään. Se herätti vähän toivoa mahdollisesta kämppäyöstä. Puro ylittyi melko helpolla kengät jalassa. Heti puron jälkeen erkanimme Kielajoesta ja otimme suunnan suoraan kohti kämppää. Alimman, vähän erillään olevan lammen kohdalla alkoi tiputella vettä. Emme kuitenkaan ryhtyneet sadeasuihin, vaan lisäsimme vauhtia. Vajaan kilometrin päässä odotti katto ja seinät. Kämppä oli kohtalaisen hyvässä hapessa ihan huussia myöten. Jos nyt jotain negatiivista haluaisi sanoa, niin ruokapakkausten jämät nuotiopaikoilla, vain viisi halkoa eteisessä ja lystikkäiden käviöiden jallupulloihin jättämät kellertävät nesteet (emme viitsineet edes haistella). Aluksi tuli vähän apea olo - mihin tässä ilkeää laskea voileipänsä jne. Toinen asia, joka huolestutti, oli seuraava päivämatka Giellaroaivvin yli ensimmäisen yön leiripaikalle. Se saattaisi olla melko rankka ja aikaaviepä, koska suurin osa matkasta tehtäisiin neitseellisessä maastossa. Kymmenen maissa alkoi tuntua siltä, että ketään ei tule yön selästä. Kävimme taloksi ja kohta kämppä tuntui jo ihan kodikkaalta. Ihan mielenkiinnosta heittelin vähän lippaa lammikoihin ja kyllä sieltä välillä hyökkäsi pieni tammukka uistimen perään. Ei ollut kuitenkaan mieltä ottaa halsterikaloja, koska melko varmaa oli, että kaikki luonnon polttopuut olisi joutunut hakemaan vähän kauempaa. Keskityimme sen sijaan rinkkojen keventämiseen ja teimme herkulliset shorizo-muusit ja sen päälle vielä lättyjä.

Viides päivä

Aamulla olo oli huomattavasti parantunut shorizo oli avannut sieraimet ja hillitysti nautittu droppi oli tappanut suuren määrän basilleja. Aurinko paistoi ja kutsui lammen rantaan pienelle pulahdukselle. Sitä oli kaivattukin, sillä viileähköt kelit olivat pitäneet sellaiset halut loitolla koko alkumatkan. Matkaan päästiin ensimmäistä kertaa ennen puolta päivää. Lähdimme seuraamaan Giellaroaivvilta laskevaa puroa. Tarkoitus oli nauttia päivällinen puron varressa vähän ennen huippua. Niin helpolta kuin suunnistus tuntuikin johdatin porukan muutaman sata metriä harhaan etelästä tulevalle haaralle. Emme lähteneet tekemään korjausliikettä, vaan suuntasimme suoraan kohti huippua. Rinnesuosta selviydyttyämme edessä oli varsinainen kiitorata, jota pitkin huippu lähestyi hyvää vauhtia. Huipulla istuskeltiin tovi ja ihasteltiin maisemia etelään ja kaakkoon melko kirkkaassa puolipilvisessä säässä. Matka jatkui kohti koillista notkoa, josta odotimme löytävämme vettä ruuanlaittoon, emmekä joutuneet pettymään. Pieni puro tarjosi kristallinkirkasta vettä ja kuiva mättäikkö ennen alhaalla odottavia soita oli oivallinen ja suojaisa taukopaikka. Matka jatkui soiden itäpuolella olevan nenän yli kohti koillista. Nenältä laskeuduttaessa saimme hienon näkymän laajalle suoalueelle, joka jatkui Honkavuomalle asti. Kaukaa katsottuna suokin voi näyttää kauniilta - ei kuitenkaan houkuttelevalta. Paikka näytti juuri sellaiselta, että jos jossain uskoisi kohtaavansa karhun, niin siellä. Nenän juurella roikkui tunturikoivun oksassa kymmeniä metrejä siististi käärittyä kalliin näköistä köyttä aivankuin jonkin nopean kulkupelin kyydistä siihen tarttuneena. Kiersimme suot luoteispuolelta ja suuntasimme Slubboruaivin satulaan, jossa istuskelimme hetken hikisiä sukkia kuivattelmassa. Viimeinen kilometrin rykäys Honkavuoman rantaan mentiin aika haipakkaa alamäkeen. Rannassa iski jo toistamiseen samana päivänä halu pulahtaa veteen. Annettiin ensin yhden komean harjuksen väistyä tieltä, kahlattiin yli ja pulahdettiin veteen. Ei kyllä illemmalla siitä kohtaa, joka oli ensimmäisenä iltana ollut hyvä ottipaikka, tullut yhtään tärppiä - onko kaloilla niin pitkä muisti vai jäikö siihen liian voimakas ihmisen haju:-) Ilta oli ikimuistoinen. Tuuli tyyntyi ja laskeva aurinko punasi järvimäisen suvannon selän. Kalat tuikkivat kaikkialla. Suurin osa lienee ollut harjuksia. Järvien välisen vuolteen loppuliu'usta nappasi kaksi komeaa harjusta, jotka pääsivät samantien halsteriin, vuoronperään, sillä kumpikin täytti 40-senttisen halsterin kokonaan. Edes kuvaa ei maltettu napata koko saaliista, mikä näin jälkikäteen harmittaa. Iltaa istuttiin syöden ja juoden. Jokainen jäljellä oleva vanikka sai peitteekseen aimo kerroksen höyryävää harjusta ja jokainen kupponen pari korkillista koviketta. En tiedä mitä juhlittiin, sillä seuraavana päivänä odottaisi paluu arkeen.

Kuudes päivä

Paluumatka Kiellatuvalle päätettiin kulkea helpointa tietä. Kuljettiin ylemmän Honkavuoman rantajuntua alavirtaan, kunnes polku lähtee kiertämään erästä soiden ympäröimää järveä. Siitä sitten jatkettiin suorasuuntauksella kohti paikkaa, jossa alempi Honkavuoma laskee Kielajokeen. Mainitun nimettömän järven rannalla pääsimme ahmimaan muutaman kourallisen kypsiä hilloja. Loppumatka mentiin aika haipakkaa melkein puhumatta. Vaellus oli käytännössä takanapäin. Mielessä taisi siintää jo kylmä olut ja lehtipihvi. Auto kökötti Kiellatuvan parkkipaikalla ja avaimet löytyivät rinkasta ilman suurempaa paniikkia. Haettiin avaimet majoitukseen, joka oli varattu etukäteen. Huone sijaitsi isossa rakennuksessa, jossa oli useita huoneita ja yhteiset keittiö, takka/TV-huone sekä pari WC/suihkua. Lehtipihvien jälkeen ajeltiin Karigasniemeen ostamaan mässyä ja kaljaa, joita sitten nautiskeltiin saunan jälkeen TV:n ääressä. Huonompikin ohjelma kelpasi viikon tauon jälkeen. Myöhemmin illalla rakennukseen saapui vielä kolme moottoripyörällistä vähän pitempimatkalaisia. Puhuivat keskenään jotain muuta kuin englantia, ei paljoa välitetty vaihdella kuulumisia.